maanantai 25. maaliskuuta 2013

Taimenten koulimista ja vähän muutakin

Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin vihdoin istuttaa tomaatintaimet isompiin astioihin. Olin ostanut jo taimimultaa valmiiksi, joten tuumasta toimeen. Tokikin kesken loppuivat sekä istutusastiat että multa. Astioita kävin hakemassa kasvihuoneelta ja ihmettelin, että kylmän pakkasyön jälkeen kasvihuoneessa oli +0 mittarin mukaan, vaikka aurinko ei vielä edes paistanut sinne. Heti alkoi mietityttämään, että josko PorinMattiin tekisi pikapikaa hormin ja hakisi Viherpeukaloilta muutaman kasvihuonelampun ja veisi taimia sinne. Päätin kuitenkin vielä pitäytyä aiemmassa suunnitelmassa ja jatkaa taimien kasvattamista olohuoneen eteläikkunalla.


Kuvassa osa tomaatintaimista, yhteensä niitä on 27


Pelargonit rehottavat yllättävän virkeinä ja osan laitoin parempiin multiin, toivottavasti vain en vaurioittanut niiden juuria multapaakkuja rikkoessani ja uudelleen istuttaessani.

Pian vaihtuu huhtikuu ja se tuo mukanaan puolen kuun jälkeen järjestettävät Pihapiiri messut Lahdessa. Tänäkin vuonna sinne poikkean ja avajaispäivänä, niin toivottavasti on vähän rauhallisempaa kuin sitten lauantaina tai sunnuntaina.

2 kommenttia:

  1. Hyvännäköisiä taimia! Itselläni ensimmäinen vuosi kun yritän kasvatella tomaattia ym. Pieniä taimia näkyvillä, joten.....

    VastaaPoista
  2. Oi, nyt vasta huomasin maatuska sinun viestisi. Kiitos, taimet ne jaksaa kasvaa ja rehottaa, nyt jo reilusti pituutta venyneinä. Muistan omat ensimmäiset tomaatin kasvatukset, yritin niitä saada kasvamaan keittiössä pohjoisikkunan edessä ja lopputulos oli pitkiä honteloita varsia, jotka katkeili ja kasvoi pitkin pöytiä. Taisin vissiin yhden tomaatin saada koko kesän aikana kypsymään. Seuraavana vuonna ymmärsin laittaa olohuoneeseen itä/eteläikkunalle taimet :)

    VastaaPoista