Omenapuiden kukkia

Löysin vanhoja valokuvia, jotka ovat cd-levyllä ja niitä selaillessa löysin vanhan kotimme ikivanhan omenapuun kuvia. Omenapuut tuolla tontilla olivat varmasti yhtä vanhoja kuin talo itsekin, -45 tai jotakin istutettuja. Ne olivat käppyräisiä, suuria ja yllättivät 2003 aivan mahtavalla kukkaloistolla.

Omenapuita oli yhteensä neljä. Kaksi niistä oli etupihalla ja antoivat kauniin näkösuojan tielle. Yksi puu oli talon takana, Antonovka joka tuotti eräänä vuonna niin suuren sadon, että sen oksat painuivat maahan ja omeat oli kätevä poimia käsin eikä puuhu jäänyt yhtään omenaa. Mehua saimme kymmeniä pulloja ja niitä riitti vielä annettavaksi tuttaville. Talon päädyssä ollut puu, Åkero, varjosti keittiötä ja sen alla oli meidän vanha, isännän mummolta perinnöksi saatu pihakeinu. Keinussa kun istui kukkimisen aikaan, olisi tarvinnut kuulosuojaimet, niin kova oli meteli möttiäisistä, jotka surrasivat kukasta kukkaan.

Kuvassa oleva puu on muistaakseni punakaneli. Puu teki pieniä, mutta todella makeita omenoita ja omenat olivat puhtaita ja ruvettomia. Omenapuun oksat ulottuivat pensasaidan yli tielle ja omenien kypsyessa moni ohikulkija nappasi puusta omenan matkaansa.

Puutarha herää kevääseen

joten on ehkä oikea aika kaivaa tämä unohduksiin jäänyt blogikin esiin. Talvi on onneksi jo takanapäin, yksi opiskelu saatu onnellisesti ohitse ja toinenkin loppuu parin kuukauden päästä. Tässä vaiheessa sitä tajuaa, miten onkaan ollut upoksissa sisätiloissa ja huomaa kaipaavansa ulos ja tekevänsä ensimmäistä kertaa yli vuoteen mitään suunnitelmia puutarhansa kanssa. Oikein odotan, että toukokuussa kun lomailen, pääsen jo lapion kanssa kaivelemaan ja kunnostamaan penkkejä ja laittamaan mahdollisesti jopa hieman uuttakin. Viherpeukaloiden tilaus juurikin lähti bittiavaruuteen, toivottavasti löytää tiensä perille asti.

Lumikellot ovat jo nousseet ja aloittaneet oman vaatimattoman kukintansa. Näitä olen nyt parina vuonna haaveillut ostaa lisää, mutta vielä ei ole vastaan tullut myymälää, missä myytäisiin. Nämäkin löysin sattumalta tontinlaidalta risukosta ja siirsi kukkapenkkiin.

Keltapäivänliljat ovat tänäkin vuonna etujoukoissa. Näiden kukintaa odotan tänä vuonna yhtä paljon kuin palavanrakkauden, näistä on tullut ihanan värinsä ansiosta minun suosikkejani.

Kalpean vaalea perennan alku puski itsensä viikolla mullasta. Nimikyltivarkaiden ansiosta saan jännittää vielä hetkisen, ennen kuin tämä paljastaa itsensä.

Omenapuutkin aloittelevat jo omaa kasvukauttaan. Vanhat puumme kaipaisivat kipeästi jonkun osaavan leikkaajan tai ainakin jonkinlaisen "apple tree cutting for dummies" -oppaan, että uskaltaisin asialle mitään tehdä. Toisaalta, puut ovat tuottaneet oman määränsä omenoita joka vuosi, olemme niitä riittävästi saaneet ja viime syksynä äitini vei niitä laatikkokaupalla tuttavilleen, joten en oikeastaan voi olla pahoillanikaan. Ja toisekseen, jos puulla on ikaa 50 vuotta, niin saa minun mielestäni myös näyttää siltä.

Mahonia sai tänä talvena osakseen raakaa kohtelua; lumi ja jää painoivat sen maatamyöden ja koirat jyräsivät innolla sen päältä. Sieltä se kuitenkin kaikesta huolimatta jaksaa taas nousta ja kasvaa.

Kasvihuone näyttää kurjalta pressun alla, mutta eiköhän sekin siitä piristy, kun saa itselleen kunnon katon ja pääsen sisustusta rukkaamaan. Suuret on taas tuunnitelmat, saa nähdä miten niiden käy.

Tomaatit, kurkut ja paprikat olohuoneen ikkunalla. Ensimmäisen istutuserän kävi huonosti. Taimet olivat jo reilun kokoisia, kun eräänä päivänä töistä tullessa doggineitomme oli vastassa iloisena, tomaatintaimi suupielestä roikkuen, naama turpeessa. Olohuoneessa oli myös sen näköistä, että hauskaa oli pienellä viherpeukalolla ollut. Kuusi tainta oli säästynyt koiran koulimiselta. Toinen kylvöerä ei itänyt lainkaan ja kolmannen kylvoerän suojelin sekä kissoilta että liian innokkailta koirilta tuolibarrikaadilla. Muutaman kerran kävi koira kylvöjä haistelemassa, mutta ravakka suihkasus suihkupullosta sai mielen muuttumaan. Tänään istutin ensimmäisen kylvöerän tomaatintaimet maitopurkkeihin kasvamaan.

Ja lopuksi vielä esimerkki siitä, miten käy kun liian innokas doggineito yhdessä kissojen pääsee harrastamaan pelargonioiden hoitoa. Oikeanpuoleinen pelargoni oli suojassa toisella ikkunalla kylvöruukkujen kanssa, kun taas vasemman puoleisen olin joutunut sijoittamaan toiselle ikkunalle sohvan läheisyyteen ja kissojen ikkunapaikkaan. Keskimmäinen koko muuten vain nahoissaan, kun vihainen kissa polkaisee vauhtia lattialta päästäkseen omalle ikkunapaikalleen ja pudottaa mennessään kaiken, mikä tielle osuu. Onnekseni myös Prins Nikolaj näyttää toipuneen ja kasvattaa jo pieniä lehdenalkuja jäljelle jääneeseen varteensa.

Talvituhojen tarkastusta

Katselin huolestuneena keittiön ikkunasta alppiruusujani, jotka näyttivät siltä, että olisivat heittäneet henkensä talven aikana lumen painosta. Päätin mennä niitä tarkemmin katsomaan ja potkimaan lunta pois niiden ympäriltä. Ilo oli suuri, kun huomasin, että alppiruusut olivat kuin olivatkin säilyneet ehjänä niin lumesta kuin poikien remuleikeistäkin.

Yksikään oksista ei ollut katkennut ja jokaisen oksan päässä oli nuput odottamassa. Vielä on lunta jonkin verran alppiruusujen ympärillä ja voin vain haaveilla uusien istuttamisesta "alppiruusupuistooni". Mustilan taimiluetteloa selatessa oli havaittavissa pientä vauhtisokeutta ostoslistaa tehdessä :)

 Mahonia ei näyttänyt tänäkään talvena kärsineen lumikuormasta. Nyt vain odotellaan, että siihen tulevat pienet keltaiset kukinnot ja pensas näyttää värjätyn keltaiseksi.

Yksi iso ja vuosia vanha omenapuu sen sijaan oli saanut kokea lumen painon oksallaan ja oksa oli repeytynyt irti. Lisäksi toinen oksa oli myös repeytynyt osittai irti. Nämä omenapuut ovat varmasti talon alkuperäisten asukkaiden istuttamia. Talo on aluperin rakennettu 1939 ja laajennettu joskus 1950-luvulla, joten puiden ikää voi vain arvailla. En niitä ole kertaakaan leikannut, niistä on tullut tai ei ole tullut satoa, mutta kauniita ne joka tapauksessa ovat, enkä niistä raaski luopuakkaan.

Pajumajakin oli saanut osansa lumesta. Kaksi paksuinta vartta oli katkennut ja ne pitää korvata uusilla. Lisäksi edellistalven jättämät aukot pitänee myös istuttaa umpeen, että pääsee pajumaja jatkamaan muodonmuutostaan. Hieman on kallellaan olevan näköinen näin talven jälkeen, mutta eiköhän siitä suoristu.

Viime syksynä kaadettiin tontin rajalta useampihaarainen iso koivu, joka oli pahasti kallellaan autotiellepäin. Äitini istutti jotakin vuosia sitten tontillemme useamman visakoivun taimen ja nyt näytti yksi (kuvan etureunassa rikkoutuneen sinisen taimisuojan kohdalla) joutuneen tuon kaadetun koivun runtelemaksi, syksyllä en edes tuota tullut tarkistaneeksi, kun oli jäänyt kaadetun puun oksien varjoon. Tuskinpa tuo tuosta enää kasvuun lähtee, joten jäljellä on enää 8 visakoivuntainta tiettävästi. Viime talvena yksi koivu jäi rusakon hampaisiin.