Tänä vuonna on ollut niin paljon kaikkea, mikä on vienyt voimia, että puutarha on villiintynyt ja se vie voimia entisestään, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Ainoa, mistä olen iloinen on se, että lampaat pitävät alapeltoa kunnossa ja voivat hyvin.
Kaikkihan alkoi siitä, kun talvella kovan myrskun aikana kasvihuoneen katosta lähti puolet lentoon ja laskeutui "suloisesti" vieressä olevaan kukkapenkkiin ja rinteeseen.
Kuva on hieman huono, johtuen kuvaajan aivan liian lyhyeksi jääneistä jaloista sekä korkeanpaikankammosta, joka on kovimmillaan keittiöjakkaran päällä. En siis saanut kuvattua kattoa kokonaisuudessaan tämän paremmin. Mutta vasemmalla nähtävillä muutama jäljelle jäänyt kattolasi.
Huhtikuun lämpöisillä kasvihuoneen viereinen kukkapenkki oli täynnä kevätkukkien alkuja ja lasinsirua. Ainoa onni tuossa onnettomuudessa oli, että kyseinen lasi oli vanhaa parvekelasia ja siten rikkoutuneet sirpaleet eivät olleet teräviä. Mutta sitä lasimurua ja mujua oli kyseinen kukkapnekki täynnä laidasta laitaan sekä kukkapenkin ja kasvihuoneen välinen rinne oli kuin päällystetty kyseisellä lasimujulla.
Äidin avustuksella sain kukkapenkin sekä rinteen siivottua ja loput sirut peitettiin uudella mullalla.
Lampaatkin pääsivät lopulta isolle laitumelle, tässä ovat vielä ison laitumen yhteydessä olevassa harjoittelu / kokooma-aitauksessa. Myös villoistaan ne pääsivät eroon ennen kuin jäivät laitumelle.
Kasvihuoneeseen teimme väliaikaisen katon kasvihuonemuovista ja lopulta pääsivät tomaatit, kurkut ja paprikat myös isompiin astioihin. Koskaan en ole näin myöhässä isuttanut kasvihuoneen taimia, kuin tänä vuonna, toukokuun lopulla.
Omenapuiden kukinta toi sentään iloa kevääseen ja alkukesään. Puut olivat valkoisinaan kukista ja surina oli kova, kun pörriäiset surisivat iloisina kukista toiseen.
Hyvin ja runsaasti, lasisateesta huolimatta, kasvoivat ja kukkivat kesäkuun alussa pikkunarsissit, jotka siirsin kasvihuoneen viereiseen kukkapenkkiin omenapuiden alta, jossa ne eivät kukkineet kertaakaan.
Kartanopioni tämä kai oikealta nimeltään on, kukki tänä vuonna aina yhtä ihanasti toukokuun lopulla, mutta kuvaa en muistanut ottaa avoimista kukista.
Tämä kurjenmiekka (?), jonka sain äitini naapurilta muutama kesä sitten, kukki nyt ensimmäistä kertaa. Kuvaa siitä oli vaikea saada ja kaiken lisäksi se ei ole sininen vaan violetti joten kuva ei tee sille oikeutta lainkaan. Paremmin näkyvät taustalla olevat rikkaruohot ja kanadanpiiskuviidakko.
Lampailla kesti pitkään, että tottuivat isoon laitumeensa ja jouduimme kertaalleen niittämään heinän ja laittamaan sen seipäälle. Eipä se lampaita haitannut, taisivat pitää itseään etuoikeutettuna, kun ruokakin tarjoillaan valmiina seipäälle nostettuna :)
Orvokitkin pääsivät astiaansa vasta kesäkuun puolella, mutta ovat kukkineet sitäkin kauniimmin siitä lähtien.
Rusakkokin eksyi pihaan, kai se ajatteli auttavansa emäntäparkaa, joka vain ikkunasta tuijotti eikä edes nurmikkoa ymmärtänyt leikata. Hauska vekkuli, joka ilmeisemmin piti enemmän yläpihan varjosta ja voikukista, kuin kukkapenkiestä ja helteestä alapihalla. Kasvimaalla ei muuta tänä vuonna olekaan kuin perunaa, sipulia ja punajuurta (erittäin huonosti itäneitä sellaisia, punajuuret tarkoitan) sekä maanparannuskylvöseosta, joten siellä antimet ovatkin heikonlaiset.
Kuunliljat penkissään kasvavat niin innolla, että ovat täyttäneet koko alan ääriään myöden. Tänä syksynä on pakko, ihan pakko tehdä tuolle penkille peruskunnostus ja lisätä tilaa siihen. Toinen vaihtoehto on mielessäni siintänyt ajatus, että poistan kokonaan penkin ympärillä olevat kattotiilet ja istutat kuunliljat omenapuun alle ja sen vieressä olevan pikkurinteen päälle. Saisivat sitten kasvaa ja levitä mielensä mukaan. Rinne on pengerretty joskus talon varhaisina alkuvaiheina isoilla kivillä, jotka ovat jääneet rikkaruohojen alle. Siinäpä olisikin syksyksi oivaa puuhaa, jos vaikka syksyn kirpeys saisi minuunkin jälleen liikettä.
Ruusumalvat ovat innostuneet kukkimaan myöskin tänä vuonna runsaasti. Niitä löytyy kukkapenkeistä, joista olen ne kaivanut pois jo aikaa sitten, mutta ilmeisesti niistä on jäänyt jälkeen pieniä juuria tai taimia ja ovat levinneet onnellisina. Toisaalta, kaunishan tuo on ja vanha perenna, joten saa edelleenkin kukkia pihassani, kunhan vain saan jonkin järkevän paikan sille katsottua, missä saa levitä ja olla rauhassa.
Harjaneilikka on minulle mysteerikukka. Jos sen istuttaa yhden värisenä, kukkii se seuraavana kesänä aivan toisen värisenä. Ei sillä, kauniitä ovat joka tapauksessa, mutta kovia myöskin liikkumaan penkistä toiseen.
Palavarakkaus kukkii toisessa penkissä juuri ja juuri nähtävillä, noin 60 cm korkuisena, kun toisessa penkissä se on venynyt pituutta yli 100cm pitkäksi. Tätä voisin istuttaa kaikki penkit täyteen, enkä siltikään siihen koskaan kyllästyisi.
Kesä on edennyt jo niin pitkälle, että nauhuksetkin aloittavat ihanan keltaista kukintaansa. Nämä Valtikkanauhukset ovat iltapäivän paahteisesta penkistä huolimatta voimissaan ja leviävät omassa penkissään varsin tehokkaasti.
Pionien kukinta on ollu tänä vuonna alkanu nopeasti, kestänyt hetken ja osa nupuista on jopa jäänyt aukeamatta tai auenneet kukat ovat kuivuneen kasaan. Pionipenkki on erittäin huonossa kunnossa ja suunnittelen sen kunnostamista, jopa muuttamista toiseen paikkaan. Mielessä siintää nykyisen pionipenkin tilalle ihania kukkivia puita ja niiden alle pensaita ja keväkukkijoita ja pionipenkin voisin yhdistää joko kasvihuoneen viereiseen penkkiin tai Mahonia pensaan viereen ja levittää sitä pensaan yläpuoleiselle tasolle.
Kun pihaa kuvaa vain pienissä osissa, tai osan tuhannesosissa, ei se näytä lainkaan pahalta ja mieli on paljon iloisempi kauniista kukista. Mutta todellisuus on se, että penkit ovat täynnä rikkaruohoja, heiniä ja ties mitä, kukat yrittävät pärjätä miten parhaiten toimeen tulevat ja tilaa saavat ja nurmikko rehottaa onnellisena. Talossa olemme tehneet sisällä remonttia ja se on vienyt voimia. Talon ulkopuolinen remontti odottaa elokuuta, että pääsee jälleen vauhtiin. Voi mistä saisikin viikkoja lisää lomaa, mielellään niin, että se alkaisi toukokuun alusta ja päättyisi syyskuun loppuun. Viisi kuukautta saattaisi ehkä auttaa saamaan pihan kuntoon ja talon remontin vihdoin tilaan, että joku nurkka ei aina olisi repsottamassa. Pitänee laittaa lotto jälleen ensi lauantaina vetämään tai toivoa isoa perintöä (mitä tuskin on tulossa, jos ei jostain löydy kauan kadoksissa ja tietämättömissä ollut Amerikan täti tai joku vastaava, joka innoissaan testamenttaa kaiken omaisuutensa palvelijoita ja puutarhureita myöden meille).
