Puutarhakyllästys

Tänä vuonna on ollut niin paljon kaikkea, mikä on vienyt voimia, että puutarha on villiintynyt ja se vie voimia entisestään, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Ainoa, mistä olen iloinen on se, että lampaat pitävät alapeltoa kunnossa ja voivat hyvin.

Kaikkihan alkoi siitä, kun talvella kovan myrskun aikana kasvihuoneen katosta lähti puolet lentoon ja laskeutui "suloisesti" vieressä olevaan kukkapenkkiin ja rinteeseen.

Kuva on hieman huono, johtuen kuvaajan aivan liian lyhyeksi jääneistä jaloista sekä korkeanpaikankammosta, joka on kovimmillaan keittiöjakkaran päällä. En siis saanut kuvattua kattoa kokonaisuudessaan tämän paremmin. Mutta vasemmalla nähtävillä muutama jäljelle jäänyt kattolasi.

Huhtikuun lämpöisillä kasvihuoneen viereinen kukkapenkki oli täynnä kevätkukkien alkuja ja lasinsirua. Ainoa onni tuossa onnettomuudessa oli, että kyseinen lasi oli vanhaa parvekelasia ja siten rikkoutuneet sirpaleet eivät olleet teräviä. Mutta sitä lasimurua ja mujua oli kyseinen kukkapnekki täynnä laidasta laitaan sekä kukkapenkin ja kasvihuoneen välinen rinne oli kuin päällystetty kyseisellä lasimujulla.

Äidin avustuksella sain kukkapenkin sekä rinteen siivottua ja loput sirut peitettiin uudella mullalla.

Lampaatkin pääsivät lopulta isolle laitumelle, tässä ovat vielä ison laitumen yhteydessä olevassa harjoittelu / kokooma-aitauksessa. Myös villoistaan ne pääsivät eroon ennen kuin jäivät laitumelle.

Kasvihuoneeseen teimme väliaikaisen katon kasvihuonemuovista ja lopulta pääsivät tomaatit, kurkut ja paprikat myös isompiin astioihin. Koskaan en ole näin myöhässä isuttanut kasvihuoneen taimia, kuin tänä vuonna, toukokuun lopulla.

Omenapuiden kukinta toi sentään iloa kevääseen ja alkukesään. Puut olivat valkoisinaan kukista ja surina oli kova, kun pörriäiset surisivat iloisina kukista toiseen.

Hyvin ja runsaasti, lasisateesta huolimatta, kasvoivat ja kukkivat kesäkuun alussa pikkunarsissit, jotka siirsin kasvihuoneen viereiseen kukkapenkkiin omenapuiden alta, jossa ne eivät kukkineet kertaakaan.

Kartanopioni tämä kai oikealta nimeltään on, kukki tänä vuonna aina yhtä ihanasti toukokuun lopulla, mutta kuvaa en muistanut ottaa avoimista kukista.

Tämä kurjenmiekka (?), jonka sain äitini naapurilta muutama kesä sitten, kukki nyt ensimmäistä kertaa. Kuvaa siitä oli vaikea saada ja kaiken lisäksi se ei ole sininen vaan violetti joten kuva ei tee sille oikeutta lainkaan. Paremmin näkyvät taustalla olevat rikkaruohot ja kanadanpiiskuviidakko.

Lampailla kesti pitkään, että tottuivat isoon laitumeensa ja jouduimme kertaalleen niittämään heinän ja laittamaan sen seipäälle. Eipä se lampaita haitannut, taisivat pitää itseään etuoikeutettuna, kun ruokakin tarjoillaan valmiina seipäälle nostettuna :)

Orvokitkin pääsivät astiaansa vasta kesäkuun puolella, mutta ovat kukkineet sitäkin kauniimmin siitä lähtien.

Rusakkokin eksyi pihaan, kai se ajatteli auttavansa emäntäparkaa, joka vain ikkunasta tuijotti eikä edes nurmikkoa ymmärtänyt leikata. Hauska vekkuli, joka ilmeisemmin piti enemmän yläpihan varjosta ja voikukista, kuin kukkapenkiestä ja helteestä alapihalla. Kasvimaalla ei muuta tänä vuonna olekaan kuin perunaa, sipulia ja punajuurta (erittäin huonosti itäneitä sellaisia, punajuuret tarkoitan) sekä maanparannuskylvöseosta, joten siellä antimet ovatkin heikonlaiset.

Kuunliljat penkissään kasvavat niin innolla, että ovat täyttäneet koko alan ääriään myöden. Tänä syksynä on pakko, ihan pakko tehdä tuolle penkille peruskunnostus ja lisätä tilaa siihen. Toinen vaihtoehto on mielessäni siintänyt ajatus, että poistan kokonaan penkin ympärillä olevat kattotiilet ja istutat kuunliljat omenapuun alle ja sen vieressä olevan pikkurinteen päälle. Saisivat sitten kasvaa ja levitä mielensä mukaan. Rinne on pengerretty joskus talon varhaisina alkuvaiheina isoilla kivillä, jotka ovat jääneet rikkaruohojen alle. Siinäpä olisikin syksyksi oivaa puuhaa, jos vaikka syksyn kirpeys saisi minuunkin jälleen liikettä.

Ruusumalvat ovat innostuneet kukkimaan myöskin tänä vuonna runsaasti. Niitä löytyy kukkapenkeistä, joista olen ne kaivanut pois jo aikaa sitten, mutta ilmeisesti niistä on jäänyt jälkeen pieniä juuria tai taimia ja ovat levinneet onnellisina. Toisaalta, kaunishan tuo on ja vanha perenna, joten saa edelleenkin kukkia pihassani, kunhan vain saan jonkin järkevän paikan sille katsottua, missä saa levitä ja olla rauhassa.

Harjaneilikka on minulle mysteerikukka. Jos sen istuttaa yhden värisenä, kukkii se seuraavana kesänä aivan toisen värisenä. Ei sillä, kauniitä ovat joka tapauksessa, mutta kovia myöskin liikkumaan penkistä toiseen.

Palavarakkaus kukkii toisessa penkissä juuri ja juuri nähtävillä, noin 60 cm korkuisena, kun toisessa penkissä se on venynyt pituutta yli 100cm pitkäksi. Tätä voisin istuttaa kaikki penkit täyteen, enkä siltikään siihen koskaan kyllästyisi.

Kesä on edennyt jo niin pitkälle, että nauhuksetkin aloittavat ihanan keltaista kukintaansa. Nämä Valtikkanauhukset ovat iltapäivän paahteisesta penkistä huolimatta voimissaan ja leviävät omassa penkissään varsin tehokkaasti.

Pionien kukinta on ollu tänä vuonna alkanu nopeasti, kestänyt hetken ja osa nupuista on jopa jäänyt aukeamatta tai auenneet kukat ovat kuivuneen kasaan. Pionipenkki on erittäin huonossa kunnossa ja suunnittelen sen kunnostamista, jopa muuttamista toiseen paikkaan. Mielessä siintää nykyisen pionipenkin tilalle ihania kukkivia puita ja niiden alle pensaita ja keväkukkijoita ja pionipenkin voisin yhdistää joko kasvihuoneen viereiseen penkkiin tai Mahonia pensaan viereen ja levittää sitä pensaan yläpuoleiselle tasolle.

Kun pihaa kuvaa vain pienissä osissa, tai osan tuhannesosissa, ei se näytä lainkaan pahalta ja mieli on paljon iloisempi kauniista kukista. Mutta todellisuus on se, että penkit ovat täynnä rikkaruohoja, heiniä ja ties mitä, kukat yrittävät pärjätä miten parhaiten toimeen tulevat ja tilaa saavat ja nurmikko rehottaa onnellisena. Talossa olemme tehneet sisällä remonttia ja se on vienyt voimia. Talon ulkopuolinen remontti odottaa elokuuta, että pääsee jälleen vauhtiin. Voi mistä saisikin viikkoja lisää lomaa, mielellään niin, että se alkaisi toukokuun alusta ja päättyisi syyskuun loppuun. Viisi kuukautta saattaisi ehkä auttaa saamaan pihan kuntoon ja talon remontin vihdoin tilaan, että joku nurkka ei aina olisi repsottamassa. Pitänee laittaa lotto jälleen ensi lauantaina vetämään tai toivoa isoa perintöä (mitä tuskin on tulossa, jos ei jostain löydy kauan kadoksissa ja tietämättömissä ollut Amerikan täti tai joku vastaava, joka innoissaan testamenttaa kaiken omaisuutensa palvelijoita ja puutarhureita myöden meille).

Kesäkuun alun tunnelmia

Kartanopioni lehahti kukkaan yhdessä päivässä ja on jo lopettamassa kukintaansa tältä kesältä. Tämä kuva on otettu perjantaina, jolloin työpäivän aikana kukat olivat auenneet.

Iltavuorolainen

Pioni, jonka kukkia kutsun kuningatarjäätelöksi, kasvattaa taas tänä vuonna runsaasti kukkia ilokseni. Pionin nimeä en tiedä, ihailen vain.

Akileijat kukkivat jo täydellä teholla. Nämä ovat siitä hauskoja kukkia, että tuntuvat vaihtavan väriään joka vuosi. Ja jos ei väriä, niin sitten paikkaa. Niitä ilmestyy ympri tontin. Mutta en valita, kauniita ovat.

Tämän kyseisen akileijan tiedän istuttaneeni aivan toiseen penkkiin, kuin mistä sen tänään kuvasin. On siis matkannut talon toiselta puolelta kukkapenkistä liljapenkin viereen.

Alppiruusuihin ei tullut tänä vuonna yhteensä kuin 10 nuppua. Talon varjoisalla puolella nämä vielä valmistautuvat kukkimaan. Työpaikallani katselen usein asukkaiden ikkunoista metsikköön, jonka edustalla on alppiruusuja ja ne ovat jo kukassa olleet useamman päivän. Tosin sinne paistaa iltapäivän aurinko. Omani saavat aurinkoa hetken aikaa aamulla ja illalla.

Viime vuonna kissankäpälät kukkivat runsaasti, tänä vuonna ei voi kukkamerta näiltä odottaa.

Juhannusruusussa on muutamia nuppuja, jotka paisuvat auringonlämmössä.

Kuunliljapenkki on jäänyt pieneksi. Sitä hieman suurennettiin jo kerran, mutta ei läheskään riittävästi. Onneksi tuossa omenapuun edustalla on tilaa suurentaa penkkiä, että saan kaikille hostille riittävästi tilaa kasvaa. Penkin suurentaminen edessä syksyllä.

Työpäivän aikana äitini oli kitkenyt pionipenkin. Nyt taas hahmottaa paremmin, mihin kohtaan lisää pioneja vielä mahtuu. Sekaan ajattelin laittaa syysleimua, uusia herkullisia värejä ja mökiltä vanhaa kantaa myös.

Kurkistus kasvihuoneelle toi tulokseksi useammankin pienen tomaatinraakileen. Ihanaa, kohta pääsee maistelemaan omia tomaatteja. Lajeja on 9, joten maisteltavaa riittää.

Lisää kukkia! ja vähän muutakin

 Pionien kukinta alkaa mukavasti jo alku kesästä ja jatkuu pitkälle heinäkuun loppuun. Tässä vielä "Tillipionin" kukintaa, josta sain nauttia useamman viikon. Nyt jäljellä on enää muutama kukkanen ja isot siemenkodat kukintojen jäljiltä.

 Akileijat loistavat kilpaa auringon kanssa. Väriloisto on monenkirjavaa ja onpa purppuran/violetin värisen kukinnon keskellä melkein valkoisia kukkasia. Epäilen vahvasti, että nämä akileijat ovat keksineet risteytyä keskenään, sillä olen melkeinpä sata varma, että viime kesänä istutin punaista, sinistä ja vaaleanpunaista akileijaa.

 Punapäivänkakkarat ovat hieman lamoavaa mallia varsiltaan, mutta kukat ovat sitäkin kauniimmat. Ehkäpä nämäkin ensi kesänä jo ymmärtävät kasvaa suoraan ylöspäin!

 

 Särkyneitä sydämiä ei voi ihailla liikaa. Valkoiset ovat vieneet tänä vuonna sydämeni, niin hentoja ne ovat kaiken vihreän keskellä. Punaiset särkyneet sydämet hakevat varjoa Mooseksen palavanpensaan suojista.

 Mooseksen palavapensa on tyytyväinen uudella paikallaan, johon se on kotiutunut hyvin. Useampia kukintoja on kohonnut lehtien yläpuolelle ja odotan innolla, että ne rupeavat avautumaan. Viime kesänä sain tosin tuta henkilökohtaisesti tuon palavuuden ja palovammat käsissä muistuttivat kitkemisestä liian lähellä kukintoja kesäisenä päivänä.

 Keltapäivänlilja on saanut aikaiseksi näin paljon kukintoja, jotka odottavat sopivaa hetkeä auetakseen. Muutama innokas onkin jo avautunut. Tämä on niin ihanan keltainen, että sitä katsellessä tulee hyvälle mielelle, vaikka taivaalle kertyisikin tummia sadepilviä.

Kesäkukkapenkkikin loistaa kirjavassa väriskaalassaan. Ihan kaikki eivät vielä ole päässeet kukinnan alkuun, osa vielä kasvattaa vartta, jotta voisi kehittää kukintonsa. Katsotaan, että josko loppukesästä tuossakin penkissä olisi useampia kukkijia samettikukkien, heliotrooppien ja etualan riippuverbenoiden lisäksi.

Tästä pelargoniasta on vaikea ottaa kuvaa aurinkoisena päivänä, eikä se kovin hyvin onnistu edes pilvisellä. Tuo punaisen sävy on sellainen, että jostain syystä kamera ei sitä suostu oikein kuvaamaan. Liekkö liian loistava kamerallekin. Ihana se on ja toivon, että saisin kohta pistokkaan tai muutaman siitä laitettua purkkiin ensi vuotta varten.

Kuunliljat ovat vallanneet oman penkkinsä kokonaan. Sitä tarvitsee laajentaa syksyllä, kun ovat kukkineet. Omenapuun alle on hyvä kaivaa penkin laajennusta ja reunustaa sitä kattotiilillä. Voisihan sitä vaikka muutaman uuden kuunliljankin tuonne penkkiin sitten laittaa ja muutaman pussillisen tulppaaneja kevättä odottamaan!

 Tänään näin Puutarha Prismassa näitä myynnissä: Punakissankäpälä. Omalta pihalta näitä löytyy isompi alue ja niitä on hauska seurata, sillä kukinnan edetessä ne muuttavat muotoaan ja väriään kuin parhaimmatkin kameleontit.

Jostain syystä tämä kone taas tekee omia tepposiaan, joten tässä alla on Inkarvillea. Tämä yllätti minut tänä vuonna ihan täysin. Olin aivan varma, että se ei ole selvinnyt talvesta ja istutin esikkoja samaan kohtaan, mihin tätä olin laittanut kaksi vuotta sitten. Sieltä se vain kuitenkin nousi esikkojen joukosta ja kukkii nyt täydellä terällä.

Omenapuu, joka vaurioitui viime syksynä koivua kaadettaessa ilahdutti minua juuristollaan kasvavalla harjaneilikkajoukkiolla. Taidankin kitkeä tuosta oikein ison alueen, jotta nämä saavat levitä rauhassa ja istuttaa puun toiselle puolelle ruusunätkelmää ja mikäli onnistun löytämään, viinikähröä.

 Hopeahärkki kukkii auringossa loistavalla valkoisella kukkapilvellään. Tämä on tarkoitus siirtää talon seinustalta pois lämpimään rinteeseen, sillä remontti etenee kunhan kunnansedät antavat luvan ruveta laudoittamaan seinää ja tämä ihanuus jäisi muuten jalkoihin.

"Rytömaani", joka kaipaisi kipeästi kitkemistä. Siellä kasvaa luonnonkukkien lisäksi kylvettyjä kukkasia, mutta ne jäävät nokkosten varjoon, sillä nokkoset olivat viime katselmuksessa kasvaneet jo lähelle vyötärökorkeutta.

 En ole aiemmin antanut lupaa ajaa nurmikkoa omenapuiden alta ja siellä alkoi näyttää tällä viikolla siltä, että heinä valtaisi kohta omenapuutkin. Isäntä otti raivaustrimmerin ja kaatoi heinät nurin.

Minä hain navetan takaa heinäseipäitä, iskin ne maahan ja "seivästin heinät" kuivumaan ja odottamaan kompostiin siirtymistä. Siinä ne nyt sitten koristavat pihaamme taas tänäkin kesänä, lapsuuden muistot, heinäseipäät.

Kun nurmea niitettiin omenapuiden alta löytyi sieltä heinän seasta Palloarovuokko, jota olen kerran aiemminkin ihaillut tontillamme, mutta tuolloin se sai valitettavasti Rounduppia niskaansa. Siirsin nämä kukkapenkkiin suojaan ja toivon, että ne selviävät siellä ilahduttamaan ensi kesänäkin minua kukinnallaan.

Tänään kävin puutarhakaupoilla ja sieltä lähti mukaan vähän yhtä ja toista. Kolme kiinanpionia, kaksi atsaleaa ja yksi alppiruusu. Atsaleat istutettiin ison pihakoivumme suojaisaan varjoon, tosin tuohon kyllä paistaa myös aurinkokin ihan mukavasti illalla. Gentianatsalea 'Kullannuppu'

 Päivänkakkaratkin aloittavat kukintaansa. Näitä kasvaa pitkin pihaa ja saavatkin kukkia ihan rauhassa, kunnes ne lakastuttuaan päätyvät kompostiin.

 Juhannusruusut pääsivät pisaranmuotoiseen kukkapenkkiin, joka kehystettiin pystyyn nostetuilla kattotiilillä. Penkin tilalla oli aiemmin puutarha-allas hetken aikaa, mutta nostin sen ylös jo useampi vuosi sitten ja kuoppaan tuli aina kerättyä kiviä. Toivottavasti juhannusruusut tuossa nauttivat olostaan, auringossa.

Kesän ensimmäinen krassinkukka on ujo ja haluaa kukkia rauhassa lehtien suojassa. Nämä krassitkin ovat aikamoisia kameleontteja luonteeltaan, koskaan ei voi tietää minkä värisiä kukkaset ovat, vaikka pussin kyljessä kuinka väri kerrottaisiinkin.

Rytömaassa kasvaa myös unikkoa, joka piankin päässee kukinnan alkuun. Tämä on onneksi niin vahva luonteeltaan, etteivät muutamat ympärillä kasvavat nokkoset paljoakaan haittaa.

Pionipenkissäni kasvoi  marjakuusi, joka varjosti muutamaa pionia niin, etteivät ne oikein kasvaneet kunnolla. Niinpä päätin maanantaisen vapaapäiväni kunniaksi ja kiukkuisena ruohonleikkurin terän katkeamisesta, kaivaa tuon kuusen pois penkistä. Puoli tuntia siinä meni, että sain taisteltua kuusen juurineen ylös ja hetken levättyään nurmikolla pääsi mahonian viereen jatkamaan kasvuaan. Joka ilta sitä on kasteltu reilusti ja hyvin se on näyttänyt kotiutuvan uuteen paikkaansa. Saapi nähdä, miten talven jälkeen kuusen vointi on.